Aihe: k-18 pornoa | |
Klikkaa tästä päästäksesi sisällysluetteloonKlikkaa tästä aiheluetteloYlälinkistä saat tietoja aiheesta |
Olin vähän aikaa ihmeissäni, mutta lopetin hämmästelyn, kun Sarin huulet koskettivat omiani. Suutelimme siinävähän aikaa ja kiersin vasemman käteni hänen taakseen samallakun oikealla kädelläni avasin hänen housun vetoketjua. En oikeastaan tuntenut kumpaakaan kovin hyvin. Olin aloittanut firmassa muutama kuukausi sitten, mutta Kaisaan ja Kimmoon tutustuin paremmin vasta pari viikkoa sitten pomon syntymäpäiväjuhlien jatkoilla. Olin ainoa jolla oli kamera, ja sain ottaa kuvia monta rullallista. Sen ajan, mikä LISÄÄ SEKSIÄ valokuvaukselta jäi, istuin Kimmon ja Kaisan pöydässä, ja jossakin vaiheessa iltaa puheenaiheet olivat menneet kovin syvällisiksi. Tunnistin heissä hengenheimolaiset, joihin mielelläni tutustuisin paremminkin. Työnsinkäteni hänen housujen alle ja . hänellä ei ollut pikkuhousuja. Hieroin vaginaa, joka tuntui kostealta, samalla kun edelleen suutelimme. Kuulin kuinka muut oppilaat menivät opettajien ajamina ulos, joku yritti päästä vessaankin mutta koskaolimme laittaneet oven lukkoon, se ei onnistunut. Nyt Sarialkoi avata housujani, hän saikin ne alas nopeammin kun olikuvitellutkaan ja riuhtaisin hänen housut alas. Availin hänenpaitansa nappeja samalla kun etenin huulillani alaspäin. Ensinkaulalle ja siitä eteenpäin rinnoille, joita jäin hyväilemään.Hänen rintansa olivat todella isot, isommat kuin muilla ikäisillään. Laskeuduin hänen navan kohdalle, samalla kun hyväilinhänen lantiotaan ja pakaroita. Lopulta pääsin vaginan kohdalleja rupesin innoissani nuolemaan sitä. Työnsin kieleni sisäänja liikutin sitä ylös ja alas, Nuolin häpykarvoituksen ihanmäräksi. Sitten en enää voinut vastustella halujani vaantyönsin kaluni sisään. Kiihotuin nopeasti pannessani ahdastavittua ja spermat syöksyivät kohti parempaa tulevaisuutta.Nopeasti hän vetäisi kaluni pois vitustaan ja otti kalunisuuhunsa. Hänen kieli pyöri terskani ympärillä, samalla kunhän pumppasi kaluani suussani.
Aloin kasaamaan huoneesta tavarani valmiiksi sillä tiesin että kaipa tuo menee vielä vessaan ennenkuin poistumme hotellista lopullisesti. Niin kävikin ja minä hiivin naulakolle ja sieppasin kassini ja häivyin ovesta käytävään. RUOTSALAISTA SEKSIÄ Aulaan päästyäni ryntäsin ulos ja kävelin nurkan taakse toipumaan tuosta seksuaalisesta kokemuksesta. Kirjoitin muutaman kortinkin ja kun arvelin hänen jo häipyneen huoneesta päätin palauttaa huoneen avaimen. Ajattelin että tuskimpa Jonttu enään soittaa tai kirjoittaa joten ei minunkaan tätä kokemusta kannattanut enään muistella. Tämä kuului jo historiaani. Katseidemme kohdatessa tunsin jotain määrittelemätöntä. Hänkin oli kai tuudittautunut siihen ettei näkisi minua enään. Kävelin hänen ohitseen vastaanottoon ja luovuin avaimesta. Tunsin Jontun silmien katseen selässäni ja ajattelin tyytyväisenä että olimpa ainakin saanut jätkän hämilleen; ensin annan hyväillä ja sitten vetäydyn, myöhemmin häivyn sanomatta sanaakaan heti kun toinen on mennyt vessaan. Sitten pysyttyäni poissa ehkä parikymmentä minuuttia, ilmestyn uudelleen hotelliin ja kävelen taaskin ohi virkkaamatta mitään. En lainkaan ollut ajatellut että enään mukaan lähtisin mutta kun nyt taas näin hänet, tottelin kuin noiduttuna hänen kehoitustaan lähteä odottamaan Vaajakoskelle lähtevää bussia. Bussi tulikin pian ja niin me köröttelimme kohti hänen kotiaan Olin jännityksen vallassa, kohta tapaisin hänen perheensä, millaisen vaikutuksen mahdankaan antaa itsestäni. Linja autosta noustuamme jatkamme matkaa kävellen ja saavumme talon luokse. Hänen vanhempansa olivat menneet sukulaisvauvan ristiäisiin ja pian Jonttukin lähtisi sinne. Itse ilmoitin etten änkeytyisi sinne mukaan, mitä päälleni laittaisin? Hänen vuoronsa oli yllättyä ja ujostella hurmaavan hymyn kera. hän oli kuin pieni poika äkkiä. Siskonsa nauroi kiusoittelevasti ja patisti hänet viereeni kun hän ei olisi kehdannut PILLUA tulla ensin. Jäätyämme kahden uskalsi Jonttukin hieman jo rentoutua. Itsekin olin saanut neitsytmäisen mittapuun mukaan rohkeutta siinä määrin että hyväilin hänen jalkojaan jotka olivat nyt sylissäni, mies itse nojasi tyynyynsä ja puhui kauniita sanoja minulle.
Niin meidän piti sitten lähteä ajelemaan sinne Petäjävedelle. Minua raivostutti se tapa jolla Jonttu oli sidoksissa henkisesti perheeseensä mutta kai se on niin että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Minä odotin kuitenkin tulevaa yötä jonka toivoin ainakin saavani viettää hänen kanssaan, enkä siskonsa,sillä totta puhuen en pahemmin välittänyt Annesta joka oli kuin vieraalta planeetalta kotoisin jos minuun verrataan. Onneksi ei kaipailemani yö ollut kovinkaan kaukana ;-) . Perille Heti saavuttuamme emme kuitenkaan kiivenneet ylös vaan muu perhe oli paistellut makkaraa joita jouduimme syömään ja minulle tarjottiin KIIMAISTA SEKSIÄ kotitekoista viiniä, Jontulle ei viini kelvannut. Aikamme muiden kanssa seurusteltuamme kiipesimme tikkaat ylös ja pujahdimme makuupussin alle. Jonttu oli ottanut kotoaan mukaansa kasettinauhurin ja Scorpionssin uusimman still loving you -kasetin ja laittoi sen soimaan ja totesi että nyt naimaan, jolloin minä luonnollisestikin kaikin puolin impenä (no ehkä henkisesti jo kokeneena) kuitenkin hieman säikähdin. Hän kömpi vierelleni pimeässä ( olin vaatinut sammuttamaan taskulampun ) ja tunsin kuinka hänen kätensä etsiytyivät minuun kiinni. Toisin kuin useimmat miehet joista olin kavereilta kuullut, tämä mies todella osasi konstinsa vaikka joskus saattoikin olla hieman karkea muissa asioissa. päästyämme oli aurinko ehtinyt jo lähes kokonaan laskeutua. Heidän mökkinsä oli lammen rannalla rauhallisessa paikassa jossa ei ollut muiden ihmisten lomanviettopaikkoja. Mökki oli kaksikerroksinen jonka alakerrassa oli sauna,pukeutumishuone sekä itse tupa takkoineen päivineen ja yläkerta oli sitten pyhitettynä minulle sekä Jontulle, se yläkerta oli vain matalanpuoleinen käytävä jonka päädyssä oli pienen pieni ikkuna, sen alapuolelle oli laitettu kaksi makuupussia (toisiinsa yhdistettyä tietenkin) . Hän hymyili hurmaavaa hymyään ja asetti kätensä hajalleen kehoittaen minua tulemaan luokseen. Ujona mutta rohkean onnellisena meninkin. Tunsin hänen kehonsa lämmön vaatteidemmekin läpi ja minut valtasi himo mutta Jonttu sanoi että kohta olisi lähdettävä ajamaan muiden luokse. olimme kuitenkin makuulla vuoteella ja katsoimme telkkaa, hän makasi selällään allani ja minä selälläni hänen päällään. Voi kuinka ihanaa oli tuntea hänen kätensä ympärilläni jotka seikkailivat salaperäisesti ympäri kehoani tunnustellen ja hyväillen. Tuosta hetkestä olisin voinut nauttia vaikka ikuisuuden mutta pian hänen siskonsa soitti ja hätyytteli meidät matkaan.
Olin vähän aikaa ihmeissäni, mutta lopetin hämmästelyn, kun Sarin huulet koskettivat omiani. Suutelimme siinävähän aikaa ja kiersin vasemman käteni hänen taakseen samallakun oikealla kädelläni avasin hänen housun vetoketjua. En oikeastaan tuntenut kumpaakaan kovin hyvin. Olin aloittanut firmassa muutama kuukausi sitten, mutta Kaisaan ja Kimmoon tutustuin paremmin vasta pari viikkoa sitten pomon syntymäpäiväjuhlien jatkoilla. Olin ainoa jolla oli kamera, ja sain ottaa kuvia monta rullallista. Sen ajan, mikä LISÄÄ SEKSIÄ valokuvaukselta jäi, istuin Kimmon ja Kaisan pöydässä, ja jossakin vaiheessa iltaa puheenaiheet olivat menneet kovin syvällisiksi. Tunnistin heissä hengenheimolaiset, joihin mielelläni tutustuisin paremminkin. Työnsinkäteni hänen housujen alle ja . hänellä ei ollut pikkuhousuja. Hieroin vaginaa, joka tuntui kostealta, samalla kun edelleen suutelimme. Kuulin kuinka muut oppilaat menivät opettajien ajamina ulos, joku yritti päästä vessaankin mutta koskaolimme laittaneet oven lukkoon, se ei onnistunut. Nyt Sarialkoi avata housujani, hän saikin ne alas nopeammin kun olikuvitellutkaan ja riuhtaisin hänen housut alas. Availin hänenpaitansa nappeja samalla kun etenin huulillani alaspäin. Ensinkaulalle ja siitä eteenpäin rinnoille, joita jäin hyväilemään.Hänen rintansa olivat todella isot, isommat kuin muilla ikäisillään. Laskeuduin hänen navan kohdalle, samalla kun hyväilinhänen lantiotaan ja pakaroita. Lopulta pääsin vaginan kohdalleja rupesin innoissani nuolemaan sitä. Työnsin kieleni sisäänja liikutin sitä ylös ja alas, Nuolin häpykarvoituksen ihanmäräksi. Sitten en enää voinut vastustella halujani vaantyönsin kaluni sisään. Kiihotuin nopeasti pannessani ahdastavittua ja spermat syöksyivät kohti parempaa tulevaisuutta.Nopeasti hän vetäisi kaluni pois vitustaan ja otti kalunisuuhunsa. Hänen kieli pyöri terskani ympärillä, samalla kunhän pumppasi kaluani suussani.
Näin hänet usein unissani ja silloin meillä oli monia eroottisen suloisia kokemuksia keskenämme. Joskus saatoin herätä siihen kun tunsin kuinka peittoni alla kihelmöi. Voi kuinka haluaisinkaan hänet oikeasti tavata.Eräänä aamuna aamukahvilla Itä-hämettä lukiessani osui silmiini muuan ilmoitus.Siinä eräs vanha mummo ilmoitteli kehittämästään yrttijuomasta joka tekisi unistakin totta eikä yhden session Lähistöllämme sijaitsee huonekaluliike ja hän johdattaa minut sinne käsistäni kiinni pitäen. Näen jo kaukaa kuinka erään satiinilakanaisen pylvässängyn luona palaa kymmeniä kynttilöitä odottamassa meitä, yön päähenkilöitä. Menemme sängyn viereen seisomaan ja kuumasti toisiamme syleillen kuorimme toisiltamme vaatteet. Ne tipahtelevat SEKSIÄ lattialle sikin sokin Aleksanderin silmät kipinöivät kun hän kietoo minut käsivarsiensa sisään ja puristaa minua hellästi itseään vasten ja painaa kasvonsa hiuksiini. Tunnen hänen miehekkään tuoksunsa. Se on kuin merkki ja leikillisyys on poissa hintakaan ollut paha. Soitin mummolle ja tapaaminen järjestyi vielä samalle päivälle. tuo vanhus asui hyvin varustetussa pikku mökissä kaupungin liepeillä ja ulkonäöltään hän olikin kuin velhot yleensä. Hän viittasi minut istumaan erikoisen pöydän ääreen ja hiljaisuuden vallitessa istunto alkoi. monien rituaalien ja suitsukkeiden sytyttämisen jälkeen sain eteeni maljan joka oli piri pintaan täynnä höyryävää juomaa ja minun piti juoda se yhteen menoon muuten noituus ei toimisi. Join ja vaivuin ikäänkuin transsiin, paikan ja ajantaju katosi. Olin aivan haltioitunut kun toiveestani oli sittenkin tullut totta hän saapui minuuttien odotusten jälkeen pukuun pukeentuneena, ihmeekseni minäkin huomasin että päälläni oli coctailpuku. Hän huomasi ihmetykseni ja selitti että tämähän ei tapahdu tosielämässä, tämä on sinun mielikuvituksesi tuotetta mutta koet sen fyysisesti minun kanssani sillä joithan yrttijuomaa. Halaamme lämpimästi ja hän suutelee minua poskelle.Häntäkin jännittää tavata minut ensimmäistä kertaa tällä tavoin, unen ja normaalin elämän välimaastossa. Ensin kuitenkin aloitamme aterian nauttimisen jonka hän valmisti nimenomaan porno meitä varten. Teemme sen kokolailla hiljaisina. silloin tällöin Aleksander nostaa kätensä hellästi omani päälle, joskus taas hän suutelee sormiani. Ajattelen että hän on todella eroottinen mies, kumpa tämä yö ei koskaan päättyisi. Maailma ympärillä ei näe meitä emmekä me sitä. Maailmaa ympärillä ei ole meille! Oli toukokuun 20 päivä ja ulkolämpötila oli siina +25 astetta.Heräsin väsyneenä edellisillan valvomisesta ja raahauduinaamupesulle. Avasin suihkun ja väänsin sitä kylmälle, jottaheräisin paremmin. Menin varovasti suihkun alle ja olin saadasydärin, joten väänsin suihkun kuumemmalle. Lopulta pääsinsuihkusta pois ja puin päälleni. Söin aamupalan ja lähdinkävelmään kohti koulua. Käytävä oli nyt hiljainen.Kaikki olivat jo ulkona, paitsi me jotka nautimme toisistammekoulun vessassa. Hän lopetti kaluni nuolemisen ja otti loputkin vaatteet päältänsä pois, sulki WC pöntön kannen ja istahtisiihen. Nopeasti ja sulavasti hänen jalat nousivat LAADUKASTA SEKSIÄ koukkuun jahän rupesi levittelemään vittuaan edessäni, minun katsoessalumoutuneena. Hän avasi reppunsa ja otti sieltä jonkinlaisentekopeniksen, jolla hän rupesi tyydyttämään itseään. Hän nousiseisomaan edelleen pannen itseään tekopeniksellä ja halutenlisää oikeaa. Nyt soivat kellotkin jo sisään, mutta kiihkoisamme emme kuulleet sitä. Nappasin muovilelun pois vitustaja työnsin sormeni sinne. Sari voihkaisi. Hieroin klitoristaja kiihotin Sarin ja itseni valmiiksi. Työnsin kaluni vituunja aloitin, nyt vähän rauhallisemmin kun ensimmäisellä kerralla, panemisen. Sari kiersi kätensä ympärilleni ja huohotti,minä taasen pidin käsilläni vastaan hänen pakaroistaan etteihän vaan pääsisi liian kauaksi. Huuleni liikkuivat taas kohtirintoja ja niiden ihanan punaisia nännejä, jotka ikään kuinkutsuivat nuolemaan. No mitäpä minä siinä odottelemaan vaannänni suuhun ja. Sari sai orgasmin ja kiljahti. Olin noin vuosi sitten katsellutkoulustamme erästä rinnakkaisluokalla olevaa Saria. Katsellutja ihmetellyt hänen kauneuttaan. Olinhan siinä jotain aloitettakin yrittänyt, mutta yritykseksi se jäikin. Puolen vuodenkuluttua rohkaisin itseni ja menin sanomaan hänelle Moi. Hänvastasi ja lähdin tyytyväisenä saavutuksestani kotiin. Nyt sitten oli tämä toukokuun 20 päivä ja olin tyytyväinen miettiessäni saavutuksiani. Tulin koulun pihalle jamenin pääovesta sisään. Astelin rauhallisesti koulun käytäviä englanninluokan eteen ja istuin lattialle. Sitten siihenalkoi kerääntyä myös muita omanluokkalaisia ja aloin jutellaheidän kanssaan. Lopulta myös maikka tuli, vanha (kuten kaikkikoulumme maikat) mummeli joka keinui kävellessään. Istuintakariviin ja melkein nukahdin. Sain kuitenkin valvottuatunnin ja astelimme välitunnilla. Kun olin tullut luokastaulos näin Sarin odottavan vähän matkan päässä. Menin hänenluokseen, sanoin moi ja odotin. Lähdimme kulkemaan ulos, muttakun olimme vessojen kohdalla Sari vetäisi minut kanssaanvessaan.
En enään uskaltanut Juukassa ottaa riskejä Maaritin suhteen. En ollut ottanut huomioon sitä luonnollisen yksinkertaista seikkaa että kyllä seksuaalisesti kokemattomat lepakkotytötkin olivat arkoja seksin aloittamiset suhteen. Tähän saakka olin vain kuvitellut että moinen vika vaivaisi vain tyttösiä jotka epäröivät kenelle pojalle antaisivat sen kunnian että vapauttaa neitsyyden taakasta. Jos olisin kiirehtinyt asioiden edelle olisi hän varmaankin arvannut jo perimmäiset motiivini eikä sellainen vetele. Maaritilla oli aivan Päätin kutsua hänet Heinolaan joka osaa olla varsinainen synninpesä jos vain löytyy tarpeeksi paheellista seuraa. Tai joskus vain auttaa jos joku on ihastunut sinuun niin täydellisesti että tekisi mitä vain saadakseen huomiosi. Minulla oli lyhyesti todettuna mielessäni monenlaista vipinää mutta kaikkihan riippuisi miten Maaritin saisi vokoteltua mukaan niihin. Ensialkuun hän nyrpisteli nenäänsä todeten ettei hän ollut ajatellut lähteä niin kauas kotoaan varsinkaan kaupunkiin jonka tiedettiin olevan aika synkän mutta minä sain hänet vakuuttuneeksi että kukaan ei siellä tee minulle enään mitään kamalaa. Kaikki minut tuntevat siellä, tai ainakin se 90-luvun kova jengi josta ei sinänsä mitään haittaa enään ole. Kun sain hänet vakuuttuneeksi katutason maineestani niin hän lopulta myöntyi mukaani. Ehtona vaan oli että pitäisin hänestä huolta ettei impeys mene. Lupasin asian vaikka sisimmässäni kyllä ajattelin että voi kun on SEKSIÄ ILMAISEKSI nynnerö mutta kolikon toiselta puolelta huomasin että sehän on oikeastaan hyvä juttu sillä enempihän hän sitten on riippuvainen minusta. oma eksoottinen käsityksensä minusta ja mielelläni ylläpidin niitä. Miksi minä kertoisin hänelle jotain niin pitkästyttävää kuin äitiydestäni tai siipastani joka tosin ei enään inspiroinut minua tippaakaan, hän olisi vain pitänyt minua jonain outona pervona joka ei muuta ajattele kuin seksia jos näkee jotain mistä pitää. Olin vain uskotellut olevani miehiin kyllästynyt Bi-seksuaali joka haluaisi aidon suhteen vailla häpeää hänen kanssaan.
Mietin, uskaltaisinko toteuttaa uteliaisuuttani hieman pidemmälle ja kiusoitella Päiviä vähän rohkeammin. Sain avattua housujeni nappeja sen verran, että miehekäs veijarini pääsi pujahtamaan ulos hyväilemään sievää minimekkoa. Päivi taisi kyllä hoksata tapahtuneen muttei antanut sen häiritä itseään, vaan nojasi pehmeästi taaksepäin saaden pippelini kovasti innostumaan. Vaivihkaa yritin nostaa mekon helmaa ylöspäin. Pelkäsin välillä, että mies huomaa näin selvän eleen - kaiken lisäksi temppu vaati hetken aikaa onnistuakseen. Joka tapauksessa pippelini oli lopulta turvassa mekon alla ja Olin varsin ihmeissäni kun tunsin, että pippelini oli ilmeisesti suoraan peppureiän kohdalla. Painelin varovasti ja tulinkin asiasta vakuuttuneeksi. Samalla huomasin Päivin äkisti punastuvan - tilanne oli tullut yllätyksenä hänellekin. Minua alkoi jännittää; hetki tuntui kovin kiihottavalta varmaan myös siksi, ettemme vielä olleet kiirehtineet seurustelussamme helliä suudelmia pidemmälle. Ja nyt pippelini oli yhtäkkiä jo sellaisessa paikassa, jonne moni tyttö ei poikaystäväänsä päästä varmaan koskaan. Peppu tuntui hyvältä ja hyväntuuliselta. Samalla halasin Päiviä hellästi rintojen alta ja ihmettelin, miksei hän halunnut jo päättää keskusteluaan. Päivi vain jatkoi jutteluaan ja välillä rutisti mainiosti pakaroillaan. Painelimme vuorotellen, ja aloin lopulta todella nauttia tilanteesta; pippelini tunsi olonsa luontevaksi ja kotoisaksi Päivin peppureiällä. En osannut arvioida, kuinka hyvältä tai pahalta tilanne mahtoi tuntua Päivistä; ainakin hän vaikutti pitävän keskustelua lähentelyäni kiinostavampana. Lopulta sain silti pelätä, että laukean kesken juttutuokion - ja vieläpä aika intiimiin paikkaan. Jähmetyin paikalleni ja yritin saada pikkuveljeni ajatukset muualle. Päivi sen sijaan jatkoi rauhallista keinumistaan, ja pippelini pää taisi melkein jo tunkeutua sisäänkin neidin pienestä ja pehmeästä takaovesta. Pian pikkuveljeni tunsi jo laukeamista ennakoivaa kihelmöintiä, kunnes sain vaivoin rauhoitettua itseni. Päivi tajusi olotilani, mutta siitä huolimatta, tai juuri sen takia, kiusoitteli aina kun vain kykeni.
nautiskeli kainosti lämpöisestä jalkovälistä. Tunsin itseni siinä tilanteessa ehkä vähän liiankin tunkeilevaksi, mutta alushousujen kosteus toivotti minut sittenkin tervetulleeksi. Sukkahousuja en ihmeekseni tuntenut mitenkään - Päivillä olikin juhlan kunniaksi nauhalliset pitkät sukat, mikä sai minut ja varsinkin pikkuveljeni innostumaan entisestään.
Jalkovälissäni kiehui, kun nivusjänteeni kiristyivät jalkojen auetessa levälleen. Huoneen viileä ilma hyväili likomärkää pilluani ja sai minut kiemurtelemaan. Kimmo ja Kaisa nousivat seisomaan ja siirtyivät vuoteen jalkopäähän katselemaan, kun makasin avuttomana ja kiihottuneena ja auki levitettynä heidän edessään. Kaisan suu oli raollaan kun hänen katseensa pyyhki vartaloani. Hitaasti hän riisui paitansa ja kiipesi jalkojeni väliin vuoteelle. Hän istuutui polviensa päälle ja alkoi hyväillä vartaloani pitkin, pehmein vedoin. Kun hänen kätensä kulkivat rintojeni yli, nännini tuntuivat kiristyvän äärimmilleen, ja kun hän otti ne sormiensa väliin ja alkoi hitaasti nipistellä ja venytellä, en enää voinut olla hiljaa. Viimein Kaisa kumartui ja otti ensin toisen, sitten toisen nännin suuhunsa, imi ensin varovasti ja sitten alkoi näykkiä. Voihkin pienten nautinnollisten kivun aaltojen kiiriessä rintojeni kärjistä alas jalkojeni väliin. Lopulta Kaisa nosti kasvonsa ylemmäs ja painautui suutelemaan minua suulle. En ollut koskaan aiemmin suudellut naista, ja ensin tunnustelin kuinka samanlaiselta se tuntui kuin miehenkin suudelma. Pikku hiljaa aloin havaita eroja: Kaisan suu oli pehmeämpi ja pienempi, ja hänen tekniikkansa oli varovaisempi ja kiusoittelevampi kuin useimpien miesten joiden kanssa olin suudellut. Aivan liian aikaisin Kaisa nousi pois päältäni, ja inahdin pettymyksestä. Kimmo oli tähän mennessä nauttinut katselemisesta, mutta nyt hän riisui housunsa ja asettui vuoteelle pääni viereen. Hänen elimensä oli kova, keskimittainen ja kaunis. Hän alkoi kosketella peniksellään kasvojani, hyväili sen herkällä päällä poskieni kaaria, kuljetti sitä nenänvarttani pitkin otsalta alas ja hieroi terskaa huuliani vasten. Tunsin hänen miehentuoksunsa, työnsin kieleni ulos ja pyörittelin sitä peniksen kärjellä.
TARGET=_blank> Ajeltu karvaton pillu Herkullisia seksikuvia: pillu ja klitoris lähikuvissa ajeltuna ja karvattomana!
SIZE=+1 FACE=Arial> Barely Legal Yearbook SIZE=-1 FACE=Arial> Noin 150.000 teiniseksikuvaa, live tyttöjä, tuhansia teiniseksivideoita!
TARGET=_blank> Alaston Teinityttö Alastonkuvissa Alastonkuvia teinitytöistä ja opiskelijatytöistä! Herkullista seksiä ja erotiikkaa! Tule nauttimaan teiniseksikuvista ja videoista! Nämä teinit ja naiset näyttävät kaiken!
TARGET=_blank> Dildoteinit Vauhdissa SIZE=-1 FACE=Arial> Teinipornoa ja kuvina, videoina ja live-esityksinä! Älä jää tuoreista pilluista paitsi vaan tule nauttimaan teinipornosta ja lähes sakkolihasta! Seksikuvia ja pornovideoita enemmän kuin tarvitset! Klikkaa tästä pääsy teinipornon pariin!
TARGET=_blank> Miss Märkä T-paita T-paita kilpailun voittaja tytöt poseeravat nyt todella märkinä! Ja aivan oikein - nämä tytöt eivät ole märkiä pelksätä vedestä.
TARGET=_blank> Märät Alushousut "Moi! Mä oon Piia! Tässä näet musta muutaman alastonkuvan, joissa poseeraan sulle stay-up sukissa ja tietysti alushousut kosteina ja märkinä." Seuraavina aamuina kotonani en päässyt ajoissa vuoteestani sillä muistelin hotellissa heräämääni aamua. Halailin peittoani kun kuvittelin sen olevan hän. Oli jo ilta kun muut lähtivät meidän edellämme sinne ja me jäimme TISSIKIVIA kahden. Oleskelimme hänen huoneessaan jossa oli parvisänky, parven alla oli vuodesohva johon olin viime kerralla pyytänyt Jonttua viereeni istumaan. vastapäätä taas oli kirjahylly sekä telkkari. Välillämme oli kuin sanaton ymmärrys. Huvittavaa kyllä että olimme olleet toisiamme hyvinkin lähellä intiimisti mutta emme kertaakaan olleet puhuneet yhtään mistään enkä nytkään keksinyt mitään sanomista joten hymyilin vain. Vakaasti olin päättänyt etten kirjoittaisi hänelle enään, hän saisi sen tehdä mikäli niin haluaisi. Kerroin tyttökavereilleni kaiken Jontusta ja tietenkin liioiteltuna ja he kuuntelivat mieluusti. Olin jo vuosia esittänyt heille jo neitsyyteni menettänyttä ja tietenkin he heti jo olettivatkin että nyt olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Meni vielä parikin päivää kunnes sitten puhelin soi ja langan toisessa päässä tunnistin Jontun äänen. Kaikki minussa heräsi taas eloon. Hän halusi tavata minut, äänensä kuulosti jotenkin niin onnettomalta että se sai minut entistäkin iloisemmaksi, eihän masentuneisuus voinut olla merkki kuin vain siitä että hän epäili halukkuuttani Tapaaminen sovittiin ja minä ryntäsinkin kaupungille ostamaan uusia vaatteita. Olin päättänyt että nyt seuraavalla kerralla se sitten tapahtuu. Rohkaisin jopa itseni ja XXX-SEKSIÄ kävin paikallisessa Tästä aiheestakaupassa katsomassa löytyisikö tuliaisiksi jotain kivaa. Hyvin kainosti astuin kauppaan ja tiedustelin sieltä avaimenperää jossa oli naivan pariskunnan muotoinen metallikuvio, kaupan miehet vain totesivat ettei sellaista ollut heidän valikoimissaan. Minusta myös tuntui että he suorastaan haistoivat neitsyyteni ja alkoivat ehkä juuri siksi esittelemään irtopilluja ja tekopeniksiä. Minä suorastaan pakenin sieltä ja ukot jäivät hirnumaan paikoilleen. tapaamiseen. Emme olleet kertaakaan puhuneet siitä salaperäisestä hotellista häipymisestäni emmekä liioin siitä herätyksestä jonka Jonttu oli minulle tarjonnut. Olimme kai molemmat siinä suhteessa jotenkin arkoja puhumaan ja minä aattelin että jos puhun niistä niin hän saattaisi suuttua.
Kello oli noin viisi illalla, kun vihdoin saavuimme perille. Meitä oli yhteensä 7 henkilöä, neljä miestä ja kolme naista. Yöpyisimme yhden yön jonkin sorttisessa majassa ja seuraavana päivänä tulisimme takasin. Paikka oli Seitseminen, tai joku semmoienen. Maja oli keskellä metsää. Paikka oli erittäin miellyttävän tuntuinen. Saunakin oli alempana jonkun pienen lätäkön rannalla, jonne heti suunnistin tutkailemaan tilannetta. Vesi oli humus pitoista ja oli ruskean väristä ja kylmää. Voi vittu, ajattelin, eipä sitten viitti mennä uimaankaan kun vesi on noin saatanan kylmää. Suunnistin sen jälkeen saunalle katsomaan mimmoinen se olisi. Well, erillinen pesuhuone jossa oli iso kattila jossa lämmitettiin kylpyvesi, pukuhuone ja itse sauna. Ihan mukava tämäkin, ajattelin. Aikani hortoiltuani alueella, yksi Timppa sanoi lähtevänsä laittamaan saunaa kuntoon, jotta illalla päästäisiin saunomaan. Me muut jäivät pelaamaan mitä-se-nyt-onkaan Petaqia (en tiedä miten kirjoitetaan) . Emme ehtineet kovinkaan kauan sitä pelata, kun näimme saunan ikkunasta kohoavan sakean savun. Minä voin purra, sanoin virne naamallani. Istuin aivan kiinni häneen. Tutkiskelin häntä jokapuolelta minne silmäni näkivät, kiinteät rinnat, samanväriset silmät kuin minulla (Vihertävät) , alaspäin kaartuva nenä, vähän höröllään olevat korvat, vaaleat kohtalaisen pitkät hiukset ja ahh, niin suloiset kasvot. Kun katseemme kohtasivat, huomasin että olin työntänyt päätäni lähemmäs hänen päätään ja hänen huulensa olivat jo raollaan. Sitten otin hänet lujaan syleilyyn ja suutelin häntä suulle intohimoisesti ja pitkään. Käteni hyväilivät hänen selkäänsä ja kieleni hänen kieltään. Kaadoin hänet makaamaan kuumille lauteille ja asetuin hänen päällensä. Maria otti kiinni munastani ja ohjasi sen hänen vittuunsa. Alotin hitaat naimisliikkeet ja hän painoi minut tiiviisti itseään vasten ja huokaili jotain korvaani, en tiedä mitä hän sanoi, mutta ruotsia se oli. Aikamme siinä rakasteltuamme nousin pystyyn. Mennään vilvoittelemaan hetkeks. Maria oli kysymysmerkkinä, kun ei sen enempää tapahtunut. Menin pesuhuoneeseen ja kaadoin sangollisen kylmää vettä päälleni. Sitten käännyin ja otin Marian halukseeni. Potkaisin pesuhuoneen penkiltä muutaman sankon ja saavin pois tieltä. Menin makaamaan penkille ja vedin hänet päälleni. Maria levitti häpyhuulensa, istahti päälleni ja rupesi runkkaamaan. Tunsin kuinka lastini lähti aivan varoittamatta, enkä ehtinyt sitä pidättää. Kun munani lipsui kokoajan pois emättimestä, Maria nousi pystyyn ja pesi vittunsa ja meni takasin saunaan. Minä lepäilin hetken vielä, pesin itseni ja menin saunaan, jossa Maria masturboi itseään.
TARGET=_blank> Seksiä ja Silikoneja Iso tissiset naiset leikkivät alasti keskenään ja saavat kunnon panot myös mieheltä.
TARGET=_blank> Isot Tissit Galleria SIZE=-1 FACE=Arial> Tissikuvia!
TARGET=_blank> Punapään Isot Tissit Tytöt esittelevät isoja ja maistuvia rintojaan kaikille halukkaille! Tule ja näe maailman herkullisimmat tissit omalla ruudullasi! Kovat nännit, pehmeät rinnat ja kiimaiset naiset! Klikkaa tästä niin pääset Tästä aiheestan herkulliseen maailmaan!
TARGET=_blank> Silikonirinnat SIZE=-1 FACE=Arial> Super Tästä aiheestakäs silikoni blondi silikonirinnat ja nännit paljaina, pillu märkänä ja huulet levällään alastonkuvissa!
TARGET=_blank> Suuret Rinnat ja Ajeltu Pillu Seksikäs blondi poseeraa suuret rinnat ja nännit kovina talon katolla. Aukaisin suuni ja annoin Kimmon liukua sisään. Maistelin häntä, imeskelin. Kurkkuni oli melko herkkä, ja pelkäsin hänen survovan elimensä liian syvälle kuten monilla miehillä on tapana. Hän kuitenkin liikutteli itseään pehmeästi ja varoen, joten uskalsin vahvistaa otettani hänestä ja imaisin voimakkaammin. Kimmo urahti ja pujotti kätensä hiuksiini, kun rytmi alkoi kiihtyä. Tällä välin Kaisa oli kumartunut jalkojeni väliin ja ilmeisesti paneutunut katsomaan kosteaa vakoani. Äkkiä hänen sormensa, vain yksi sormi, vain kerran, vain kevyesti kosketti klitoristani. Nytkähdin rajusti. Kuulin vuoteen jalkopäästä tyytyväisen hyrähdyksen. Pilluni huusi lisää kosketusta, klitoris nytkähteli tahttomasti emättimen pumpatessa kosteita lorahduksia itsestään. Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua hipaisu toistui, sitten kolmannen kerran, ja sitten Kaisan sormet levittivät häpyhuuleni. Ähkäisin nautinnosta. Ihana pillu, ihan märkä, henkäisi Kaisa. Näytä, mäkin haluan katsoa, sanoi Kimmo, veti jo hyvin kovan peniksensä suustani ja kumartui vatsani päälle. Kimmon paino puristi minua lujasti patjaa vasten, ja tunsin äkkiä neljä kättä jalkojeni välissä venyttämässä, koskettelemassa, sivelemässä. En ollut enää tässä maailmassa, leijuin jossakin korkealla, nautin tolkuttomasti omasta kiimastani ja näiden kahden ihmisen tunkeilevasta tarkastelusta märässä, himosta turvonneessa lihassani. Pidä sä auki, mä haluan maistaa, kuulin Kaisan äänen kuin jostain uskomattoman kaukaa, ja sitten elimeni huulet venytettiin äärimmilleen auki. Kimmo siirsi hiukan itseään sivuun, jotta Kaisan päälle jäi tilaa, ja sitten kuuma liukas kieli alkoi tehdä omia häpeämättömiä kuvioitaan Tästä aiheestassani. Pitkiä, hitaita, kosteita nuolaisuja; kevyitä ja nopeita hipaisuja klitorikseen; napakoita imaisuja, näykkäisy. Näyttää mahtavalta, kommentoi Kimmo ääni käheänä ja muistutti näin minua siitä, että auki levitettyä elintäni katseltiin. Kun olin jo melkein laukeamispisteessä, Kaisa lopetti, nosti päänsä ja kysyi: Kimmo hei, onks Mäkinen jossain lähellä? Kimmo naurahti, nousi sängystä ja asteli yöpöydälle. Hän avasi laatikon, ja syrjäsilmällä näin mikä oli Mäkinen: tukeva tekopenis vibraattoreineen kaikkineen. Pidättelin hengitystäni, kun Kimmo kumartui jälleen vatsani yli ja raotti häpyhuuliani. Kuulin vaimean surinan, ja sitten Kaisa laski Mäkisen kärjen pienten häpyhuulteni väliin.
TARGET=_blank> Pikkuhousut Märkänä SIZE=-1 FACE=Arial> Alastomat teinit näyttävät sinulle kaiken. Haluatko nähdä kiimasta kosteat teiniTästä aiheestat ja paljon muuta! Älä enää mieti, vaan ryntää sisänn - tiedäthän kuinka kärsimättömiä teinit voivat olla! Nämä tytöt haluavat saada!
TARGET=_blank> TeiniTästä aiheestaä Bikineissä Herkulliset teinit poseeravat bikineissä!
TARGET=_blank> Urheilija Tyttö Poseeraa Seksikäs ja sporttinen teinityttö poseeraa valokuvaajalla ja riisuu itsensä hitaasti kameran edessä täysin alasti!
TARGET=_blank> Urheilija Tyttö Poseeraa II Sporttinen nainen jatkaa poseeraamista ja on nyt tussu ja tissit paljaina alastonkuvissa.
TARGET=_blank> Hot Fresh Flesh SIZE=-1 FACE=Arial> Aitoja teinejä - ei pornomalleja! Opiskelijatyttöjä jne. Ja eikun toimintaan! Jonttu oli todella hellä, luki minua kuin avointa kirjaa ja tuntui tietävän mistä nainen pitää. Sängellään hän hyväili vatsani seutuja siirtyen yhä alemmas aina jalkaterääni asti. Sitten hän nosti jalkani taivasta kohden levittäen ne hieman haralleen. Kasvoilleni oli löytynyt todella irstas ilme ja sanoin provosoivasti että Katso kuinka odotan sinua. Olen märkänä. Tunsin vain hieman häpeää karkeasta kielenkäytöstäni. Mistä sainkaan niin paljon munaa sanoa hänelle noin, tiedä vaikka olisi luullut minun narranneen kun kerroin impeydestäni. Ilmeisesti Jonttu kuitenkin piti siitä mitä sanoin sillä hän upotti päänsä haarojeni väliin ja kiihotti kielellään klitoristani. Tätä menoa kesti ehkä viitisen minuuttia kunnes hän tuli takaisin minun syliini ja yritti pussata. Otin hänen jäykistyneen kalunsa ja kuljetin sen sisääni . Huomasin että hän ihmetteli hetken mielessään mitä oikein yritän mutta sitten hän päättäväisen hellästi irrottautui minusta ja muistutti kondoomista. Ai joo se tosiaan totesin jatkaen; Sait minut vaan niin sekasin, sori. Onneksi sulla on järki mukana. Hän nousi ja meni laukulleen ja otti sieltä kumin. Jonttu oli selin minuun mutta minä rohkaisin itseni ja ryömin hänen taakseen ja pyysin että saisinko laittaa kumin paikoilleen. Hän kääntyi hämmästyneenä. Mutta ethän sä osaa, sä oot neitsyt . Osaan minä.Olen toki harjoitellut sitä vastasin häpeillen. Mitä? Missä? Etkö sä olekaan kokematon ?! kimmastui hän. Rauhoitu, rakas. Olen kokematon, ei nyt pilata tunnelmaa. Harjoittelin sitä kerran kotona banaanilla,niin että kortsun laitto ESTOTONTA SEKSIÄ onnistuu. Akti kesti kiihkän pienen hetken. Ratkaisevalla hetkellä purin kieltäni sillä koska kuitenkin jännitin,se sattui aika paljon. Hän huomasi kyyneleeni joka väkisin murtautui silmäkulmasta ulos ja suuteli sitä. Voi kuinka tunsinkaan oloni rakastetuksi! Vielä ennenkuin nousimme ylös, vedin häneltä käteen. Se oli minun kiitokseni hänelle ja sitäpaitsi halusin oppia senkin taidon! Annoin hänelle luokkasormukseni jotta Jontulla olisi jokin muisto myös minusta. Tiesin etten enään tulisi luokseen, hän oli kyllä ihana mutta liian kiinni perheessään. olin todella nolona kun näin tarkasti jouduin asian selvittämään. Onneksi Jonttu rauhoittui heti ja sain suorittaa varmuusvälineen laiton. Nyt kumi käryämään, tiedäthän hankaus-sähköä.kitkaa ilakoi hän valmiina toimintaan.
Viini hyppäsi nenääni ja sai minut pyrskimään rajusti. Taistelin saadakseni hengitykseni kulkemaan normaalisti, ja tunsin samalla lämpöisen aallon alavatsassani. Olinko kuullut mitä luulin kuulleeni. jännittynyt ilmapiiri keveni jälleen, kun Kaisa ratkesi lämpimään nauruun. Voi kauheeta, sun paitakin on ihan viinissä. mä tiedän että tää tuli vähän yllättäen, mutta meillä ton Kimmon kanssa on ollu joskus puhetta että se vois olla kiva kokeilla. Sä et sanonu ei, sanoi Kimmo hitaasti ja kyykistyi lattialle katsoen tiukasti silmiini. Katsoin takaisin ja pudistin sitten hitaasti päätäni, ja hymähdin kun huomasin eleen moniselitteisyyden. Ei, mä en sanonu ei, kuiskasin. Kaisa tuli taakseni ja hänen kätensä kiertyivät avaamaan paitani nappeja. Nännini kovettuivat nopeasti, kun hänen ranteensa sipaisivat niitä. Nouse ylös, Kaisa sanoi vaimeasti. Hän johdatti minut makuuhuoneeseen. Seisoin pehmeällä paimentolaismatolla, ja annoin Kaisan riisua minut. Hän hengähti kevyesti, kun rintaliivini vapauttivat rintani. Sitten hän polvistui, aukaisi farkkuni ja veti ne alas. Nyt seisoin keskellä makuuhuoneen lattiaa vain pikkupöksyt ylläni, kun Kimmo tuli sisään vyyhti pehmeää köyttä kädessään. Vapisin, kun Kimmo ja Kaisa antoivat katseensa vaeltaa vartalollani. Haluatko sä riisua pöksyt? Kaisa kysyi Kimmolta. Kimmo murahti, ja laskeutui vuorostaan polvilleen eteeni. Hitaasti hän valutti pikkuhousuni nilkkoihin. Tunsin hänen hengityksensä vatsallani, ja tunsin kuinka häpyhuulteni välissä valui jotain kuumaa ja kosteaa. Arvasin että Kimmo haistoi kiimani, ja kuumenin entistä enemmän. Naintikuvia ja RyhmäTästä aiheestaä Jos metsään haluat mennä nyt ( tai puistoon ) niin takuulla yllätyt. Herkullisia pornokuvia ja kovaa pornoa jokaiselle! Älä jää näitä pornotipuja paitsi vaan tule katsomaan näitä herkkuTästä aiheestaja ja anna kovan munan puhua! Siitä tytöt tykkää! Oletko ihmetellyt joskus mitä kaikkea hotellihuoneissa tapahtuu? Tässä vastaus: SuuTästä aiheestaä hotellihuoneessa ja kunnon naintia kaupan päälle! Selällesi, lisäsi Kaisa, kun kainouksissani olin kääntänyt heille takapuoleni. Sitten Kimmo istuutui vuoteen toiselle reunalle ja Kaisa toiselle, ja hitaasti mutta tiukasti käteni ja jalkani sidottiin sängyn tolppiin.
Hän ei päässyt erotica houseen joka olisi lienee ollut kiinnostavin paikka mutta sen sijaan hän mahtui torille jossa tapasi 25 vuotiaan Chrissen ja tämä rupesi häntä heti piirittämään viesteillään joten Anniina halusi tsekata tyypin että mikä tämä oli miehiään sekä mihin juttu suuntautuisi. Alku oli tavallista viatonta jutustelua mutta sitten Anniina rohkaisi mielensä ja juttu lämpeni ja lämpeni , kuten myös Anniinan paikatkin kostuivat. voi kuinka hän olisi SEKSIÄ halunnut siirtyä juttukaverinsa luokse satojen kilometrien päähän. joskus pikkulikkana hän oli viimeksi kokenut vastaavan ilmiön jutellessaan jonkun kanssa Tästä aiheestastä kohtauspaikka-linjalla mutta silloin hän oli ollutkin aivan impi ja kokemattomat tytöthän kiihottuvat niin helposti. Tämä nykyinen tilanne hämmästytti häntä että kiihottua voi jopa pelkästään siitä mitä toinen kirjoittaa. kuin salaa, hänen kätensä liukuivat kohti sitä pyhintä paikkaa ja alkoi hieromaan itseään. Chrisse oli ihana rakastaja, Anniina tunsi hänen kiihkeät sanansa siellä mihin ne oli tarkoitettukkin, tuntui ettei hän voinut saada tarpeekseen. olet kuin huumetta , se kielletty hedelmä jonka nauttisin, yhä uudelleen ja uudelleen, hän kirjoitti koneelleen ja kuin huomaamattaan hän kirjoitti toisella kädellään yhä enemmän ja enemmän ja nopeammin useampia juttuja sano -kohtaan. SEKSI hän ei voinut olla Chrissen luona kuin cybermeressä mutta sekin vaikutti todella sähköisesti häneen. hän kuvitteli itsensä tuon miehen makuuhuoneeseen, ei, hänen ei tarvinnutkaan kuvitella sillä hänhän oli jo ajatuksissaan ja tekemisiensä osalta siellä! Mutta kesken kaiken yhteys katkesi! Kapineen kostea, värisevä pää upposi aivan pikkuisen sisälleni, sitten Kaisa veti sen ulos ja kuljetti ylös klitorikselle. Sitten taas alas, ja ylös, ja alas. saaden minut lähes ääneen rukoilemaan, että lelu työnnettäisiin kokonaan minuun. SEKSIVIDEOITA Lopulta Kaisa upotti sen emättimeeni suorastaan tuskallisen hitaasti, syvälle perille asti, ja veti taas ulos. Sisään, ja ulos. Sisään. Ulos. Nopeammin, rajummin sisään. Ulos. Päässäni pyöri. Anna mulle, pyysi Kimmo, ja Kaisa luovutti tekoelimen käsittelyn hänelle. Kimmo työnteli sauvaa rytmikkäästi sisälleni, veti sen noin joka kymmenennen työnnön jälkeen ulos ja leikitteli hetken klitoriksella, ja painoi jälleen välineen syvälle emättimeeni. Samalla Kaisa siirtyi pääpuoleen: hän oli riisunut housunsa ja asettui kasvojeni ylle kahareisin. Näin hänen kosteat, kihartuvat karvansa ja haistoin hänen voimakkaan, kiihottavan tuoksunsa, ja sitten hän levitti häpyhuulensa ja laskeutui alemmas. Raotin kuuliaisesti suuni ja aloin nuolla hänen Tästä aiheestaaan. Hän maistui makealle, ja pian kasvoni olivat aivan märät hänen eritteistään. Tunsin Kaisan nojautuvan eteenpäin käsiensä varaan, ja hän alkoi hieroa itseään kasvojani vasten. Otin hänen elimensä poimuja suuhuni ja imeskelin, ja nuolin autuaasti hänen emättimestään valuvaa nestettä. Sain pian kiinni rytmistä ja pystyin ajoittamaan hengitykseni niin etten aivan tukehtunut Kaisan alle. Ihmettelin kuinka paljon saatoin nauttia Tästä aiheestan nuolemisesta. Kimmo lopetti elimeni kiusaamisen juuri kun orgasmini oli tulollaan, ja laskeutui itse polviensa päälle jalkojeni väliin. Tunsin hänen työntyvän sisääni kovana, kuumana ja kärsimättömänä, ja pian liikuimme kaikki kolme samassa hekumassa. Kimmon jäykkä penis survoi minua syvältä samalla kun hänen häpykarvansa painuivat vasten äärimmilleen härnättyä klitoristani. Huippuni lähestyi jälleen, ja tiesin että tällä kertaa minun sallittaisiin saavuttaa se. Selkäni jännittyi kaarelle, kun pienet nautinnonkipinät kasvoivat valtaviksi räjähdyksiksi sisälläni, ja laukesin voihkien äänekkäästi Kaisan Tästä aiheestaa vasten. Kaisa ja Kimmo naurahtivat. Ihanaa, hyrähti Kaisa ja nousi pois kasvoiltani. Vain puoliksi tajuissani kuuntelin, kuinka he vetäytyivät lattialle ja laukesivat toistensa syliin. Olin taas ulkopuolinen, ja tajusin olleeni heidän yhteinen lelunsa. Tajusin myös, että olin nauttinut siitä äärimmäisen paljon. Parasta kaikessa oli, että olin silti heidän kanssaan tasavertainen. Tiesin, että ystävyytemme tulisi jatkumaan entistä rikkaampana.
TARGET=_blank> Bi Naisia ja Lesboja masturboivat ja tyydyttävät toisensa! herkullista lesbo erotiikkaa ja maistuvia alastomia Tästä aiheestaja!
TARGET=_blank> Lesbo Amatöörikuvagalleria Lesbotytöt nuolevat toisiaan tässä galleriassa.
TARGET=_blank> Kinky LesboTästä aiheestaä SIZE=-1 FACE=Arial> Kinky lesbot ja bi-naiset masturboivat, käyttävät Tästä aiheestaleluja ja poseeraavat sukkahousut kosteina!
TARGET=_blank> Kuvia Seksikaupan Sovituskopista Mitäs siellä tapahtuukaan? Seksikkäät naiset sovittelevat Tästä aiheestaasuja!
TARGET=_blank> Lesbo Naintia ja Seksiä Täällä näet kuinka lesbot tyydyttävät toisensa nuolemalla ja hieromasauvoilla. Herkullisia lesbokuvia ja lesbovideoita! Klikkaa itsesi oikeaan lesboTästä aiheestaparatiisiin ja anna lesbonaisten lennättää lastisi pitkälle!
TARGET=_blank> Lesbokuvia ja Bi-Naisia Lesbot alastonkuvissa tussut paljaina ja kiimasta valuvina. alastonkuvia Tästä aiheestakkäästä bi-naisparista!
TARGET=_blank> Lesboleikkejä Dildolla Tule ja näe kuinka lesbot leikkivät isolla dildolla ulkona ja tyydyttävät toisensa kunnon Tästä aiheestaleluilla.
SIZE=+1 FACE=Arial> LesboTästä aiheestaä jotka leikkivät lesboleikkejä nännit kovina ja tissit paljaina.
TARGET=_blank> Strap-on Dildo Seksiä Lesbo pari leikkii sängyssä! Valtiatar lesbo panee orjatarta strap-on dildolla kaulapanta kaulassa. Maarit oli söpö vaaleat pitkät hiukset omaava tyttö, ei mikään älykkö mutta se sopikin hänen olemukseensa. Minä olin kauan aikaa kirjoitellut hänelle mutta sitten se lopahti kiinnostuksen puutteeseen. En silloin vielä ollut valmis niin takertuvaan tyttöön kuin mitä hän oli enkä yleensäkään ollut hänestä yhtään kiinnostunut muutenkaan. Nyttemmin olen ajatellut kirjoittaa hänelle ja selvittää joitakin asioita ja toisia jättää edelleen pimentoon, toivonpa tosiaan hänen olevan vielä vapaa! Mitäkö haluan hänestä josta en aiemmin ollut kiinnostunut? Minäpä kerron : haluan Maaritista rakastajattaren jota voisin helliä lahjoilla ja pikku huomaavaisuuksilla, pitää hyvänä ja kaikkein eniten kaipaan fyysistä läheisyyttä naiseen. Haluaisin tavata hänet jossain hotellissa. hän tulisi huoneeseeni eikä vielä tietäisi kaikkia vaikuttimiani. Naukkailisimme viiniä ja se menisi päähän hänenlaiselleen riulle äkkiä. Hän ei viitsisi enään yöllä lähteä kotiinsa vaan minä antaisin hänen jäädä nukkumaan viereeni. Kyllä hän tietää millainen olen joten niin se alkaisi. hän on seksuaalisesti kokematon joten helppo saalis minulle, alkaisin vain lähentelemään häntä varovasti, aivan kuten minuakin kerran hotellissa hivelöitiin ja jolloin teeskentelin nukkuvaa. Lepertelisin kauniita sanoja samalla kun käteni seikkailisivat ensin varovaisesti hänen vyötäisillään AMATÖÖRISEKSIÄ ja vähitellen tunnustelisin hänen rintojaan hellästi. Jos hän voihkisi tai muuten tuntuisi kiihottuneelta niin tekisin hyökkäyksen hänen alushousujensa suuntaan ja kankaan läpi hieroisin hänen herkimpiä alueitaan. Sellaiset olivat siis ensi suunnitelmani.
Annoin valokuvakuoret ensin Kaisalle, joka tutki niitä pyrskähdellen väliin hilpeästi. Katselin hänen pitkiä, vahvoja sormiaan. Hänen kyntensä olivat puhtaat ja lakattomat, mutta kauniit ja hoidetun näköiset, ja punakivinen sormus välkähteli hänen selatessaan nippua läpi. Nostin katseeni Kaisan kasvoihin juuri, kun hän En ole ollut erityisen onnekas arvonnoissa koskaan, ja niinhän siinä kävi että lyhin tikku osui minulle. Mitä minä nyt sitten teen, ihmettelin hiukan hengästyneenä. Toisaalta, Kimmo ja Kaisa tuntuivat minusta hyvin tutuilta ja läheisiltä, ja toisaalta taas. hitot, kerranhan sitä vain eletään, totesin. Kerroin, että haaveilin usein siitä että minut sidottaisiin, että olisin rakastajani armoilla ja että nautintoni olisi täysin hänen hallinnassaan. nosti omansa kuvista, ja hetken tuijotimme toisiamme hämmentyneinä silmiin. Sitten Kaisan kasvoille nousi valoisa hymy. Tosi kivoja kuvia nämä, sulla on tilannesilmää! Kimmo otti kuvat vuorostaan, ja Kaisa innostui selittämään niistä. Jäin tilapäisesti ulkopuolelle, ja ihmettelin Kaisan ja minun välille syntynyttä jännitettä. Katselin häntä nyt sivulta päin. Tumman kastanjanruskeat hiukset olivat pitkät ja selässä palmikolla. Korvassa riippui pikkuinen koru, joka heilahteli Kaisan eleitten tahtiin. Hänen profiilinsa oli voimakas, ja yhä enemmän hämmentyen olin havaitsevinani siinä vaikutelmia antiikin jumalatarpatsaista. Kaisan pää kohosi salamannopeasti pystyyn, hänen suuret harmaat silmänsä tuijottivat ensin minuun ja sitten Kimmoon, ja kun käänsin päätäni, huomasin että Kimmo tuijotti takaisin. Kimmon ruskeat silmät kapenivat, kun hän raapi jenkkisiiliään. Kaisan rykäisy katkaisi hiljaisuuden: Tota, mentäiskö meille, tää paikka menee kohta kiinni. Eiks meillä Kimmo oo vielä se viinipullokin? Puskimme läpi räntätuiskun Kimmon ja Kaisan asunnolle. Vanhassa rakennuksessa ei ollut hissiä, ja päästyämme kolmanteen kerrokseen huohotin kevyesti. Outoa, ajattelin, mulla pitäisi olla parempi kunto. Huomasin Kaisan tuijottavan minua sivusilmällä, ja hänkin huohotti hiukan. Todella outoa.
Aukaisin suuni ja annoin Kimmon liukua sisään. Maistelin häntä, imeskelin. Kurkkuni oli melko herkkä, ja pelkäsin hänen survovan elimensä liian syvälle kuten monilla miehillä on tapana. Hän kuitenkin liikutteli itseään pehmeästi ja varoen, joten uskalsin vahvistaa otettani hänestä ja imaisin voimakkaammin. Kimmo urahti ja pujotti kätensä hiuksiini, kun rytmi alkoi kiihtyä. Tällä välin Kaisa oli kumartunut jalkojeni väliin ja ilmeisesti paneutunut katsomaan kosteaa vakoani. Äkkiä hänen sormensa, vain yksi sormi, vain kerran, vain kevyesti kosketti klitoristani. Nytkähdin rajusti. Kuulin vuoteen jalkopäästä tyytyväisen hyrähdyksen. Pilluni huusi lisää kosketusta, klitoris nytkähteli tahttomasti emättimen pumpatessa kosteita lorahduksia itsestään. Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua hipaisu toistui, sitten kolmannen kerran, ja sitten Kaisan sormet levittivät häpyhuuleni. Ähkäisin nautinnosta. Ihana Tästä aiheesta, ihan märkä, henkäisi Kaisa. Näytä, mäkin haluan katsoa, sanoi Kimmo, veti jo hyvin kovan peniksensä suustani ja kumartui vatsani päälle. Kimmon paino puristi minua lujasti patjaa vasten, ja tunsin äkkiä neljä kättä jalkojeni välissä venyttämässä, koskettelemassa, sivelemässä. En ollut enää tässä maailmassa, leijuin jossakin korkealla, nautin tolkuttomasti omasta kiimastani ja näiden kahden ihmisen tunkeilevasta tarkastelusta märässä, himosta turvonneessa lihassani. Pidä sä auki, mä haluan maistaa, kuulin Kaisan äänen kuin jostain uskomattoman kaukaa, ja sitten elimeni huulet venytettiin äärimmilleen auki. Kimmo siirsi hiukan itseään sivuun, jotta Kaisan päälle jäi tilaa, ja sitten kuuma liukas kieli alkoi tehdä omia häpeämättömiä kuvioitaan Tästä aiheestassani. Pitkiä, hitaita, kosteita nuolaisuja; kevyitä ja nopeita hipaisuja klitorikseen; napakoita imaisuja, näykkäisy. Näyttää mahtavalta, kommentoi Kimmo ääni käheänä ja muistutti näin minua siitä, että auki levitettyä elintäni katseltiin. Kun olin jo melkein laukeamispisteessä, Kaisa lopetti, nosti päänsä ja kysyi: Kimmo hei, onks Mäkinen jossain lähellä? Kimmo naurahti, nousi sängystä ja asteli yöpöydälle. Hän avasi laatikon, ja syrjäsilmällä näin mikä oli Mäkinen: tukeva tekopenis vibraattoreineen kaikkineen. Pidättelin hengitystäni, kun Kimmo kumartui jälleen vatsani yli ja raotti häpyhuuliani. Kuulin vaimean surinan, ja sitten Kaisa laski Mäkisen kärjen pienten häpyhuulteni väliin.
TARGET=_blank> Pikkuhousut Märkänä SIZE=-1 FACE=Arial> Alastomat Tästä aiheesta näyttävät sinulle kaiken. Haluatko nähdä kiimasta kosteat teiniTästä aiheestat ja paljon muuta! Älä enää mieti, vaan ryntää sisänn - tiedäthän kuinka kärsimättömiä Tästä aiheesta voivat olla! Nämä tytöt haluavat saada!
TARGET=_blank> TeiniTästä aiheestaä Bikineissä Herkulliset Tästä aiheesta poseeravat bikineissä!
TARGET=_blank> Urheilija Tyttö Poseeraa Seksikäs ja sporttinen Tästä aiheestayttö poseeraa valokuvaajalla ja riisuu itsensä hitaasti kameran edessä täysin alasti!
TARGET=_blank> Urheilija Tyttö Poseeraa II Sporttinen nainen jatkaa poseeraamista ja on nyt tussu ja tissit paljaina alastonkuvissa.
TARGET=_blank> Hot Fresh Flesh SIZE=-1 FACE=Arial> Aitoja teinejä - ei pornomalleja! Opiskelijatyttöjä jne. Maarit oli söpö vaaleat pitkät hiukset omaava tyttö, ei mikään älykkö mutta se sopikin hänen olemukseensa. Minä olin kauan aikaa kirjoitellut hänelle mutta sitten se lopahti kiinnostuksen puutteeseen. En silloin vielä ollut valmis niin takertuvaan tyttöön kuin mitä hän oli enkä yleensäkään ollut hänestä yhtään kiinnostunut muutenkaan. Nyttemmin olen ajatellut kirjoittaa hänelle ja selvittää joitakin asioita ja toisia jättää edelleen pimentoon, toivonpa tosiaan hänen olevan vielä vapaa! Mitäkö haluan hänestä josta en aiemmin ollut kiinnostunut? Minäpä kerron : haluan Maaritista rakastajattaren jota voisin helliä lahjoilla ja pikku huomaavaisuuksilla, pitää hyvänä ja kaikkein eniten kaipaan fyysistä läheisyyttä naiseen. Haluaisin tavata hänet jossain hotellissa. hän tulisi huoneeseeni eikä vielä tietäisi kaikkia vaikuttimiani. Naukkailisimme viiniä ja se menisi päähän hänenlaiselleen riulle äkkiä. Hän ei viitsisi enään yöllä lähteä kotiinsa vaan minä antaisin hänen jäädä nukkumaan viereeni. Kyllä hän tietää millainen olen joten niin se alkaisi. hän on seksuaalisesti kokematon joten helppo saalis minulle, alkaisin vain lähentelemään häntä varovasti, aivan kuten minuakin kerran hotellissa hivelöitiin ja jolloin teeskentelin nukkuvaa. Lepertelisin kauniita sanoja samalla kun käteni seikkailisivat ensin varovaisesti hänen vyötäisillään AMATÖÖRISEKSIÄ ja vähitellen tunnustelisin hänen rintojaan hellästi. Jos hän voihkisi tai muuten tuntuisi kiihottuneelta niin tekisin hyökkäyksen hänen alushousujensa suuntaan ja kankaan läpi hieroisin hänen herkimpiä alueitaan. Sellaiset olivat siis ensi suunnitelmani.
Hän ei päässyt erotica houseen joka olisi lienee ollut kiinnostavin paikka mutta sen sijaan hän mahtui torille jossa tapasi 25 vuotiaan Chrissen ja tämä rupesi häntä heti piirittämään viesteillään joten Anniina halusi tsekata tyypin että mikä tämä oli miehiään sekä mihin juttu suuntautuisi. Alku oli tavallista viatonta jutustelua mutta sitten Anniina rohkaisi mielensä ja juttu lämpeni ja lämpeni , kuten myös Anniinan paikatkin kostuivat. voi kuinka hän olisi SEKSIÄ halunnut siirtyä juttukaverinsa luokse satojen kilometrien päähän. joskus pikkulikkana hän oli viimeksi kokenut vastaavan ilmiön jutellessaan jonkun kanssa Tästä aiheestastä kohtauspaikka-linjalla mutta silloin hän oli ollutkin aivan impi ja kokemattomat tytöthän kiihottuvat niin helposti. Tämä nykyinen tilanne hämmästytti häntä että kiihottua voi jopa pelkästään siitä mitä toinen kirjoittaa. kuin salaa, hänen kätensä liukuivat kohti sitä pyhintä paikkaa ja alkoi hieromaan itseään. Chrisse oli ihana rakastaja, Anniina tunsi hänen kiihkeät sanansa siellä mihin ne oli tarkoitettukkin, tuntui ettei hän voinut saada tarpeekseen. olet kuin huumetta , se kielletty hedelmä jonka nauttisin, yhä uudelleen ja uudelleen, hän kirjoitti koneelleen ja kuin huomaamattaan hän kirjoitti toisella kädellään yhä enemmän ja enemmän ja nopeammin useampia juttuja sano -kohtaan. SEKSI hän ei voinut olla Chrissen luona kuin cybermeressä mutta sekin vaikutti todella sähköisesti häneen. hän kuvitteli itsensä tuon miehen makuuhuoneeseen, ei, hänen ei tarvinnutkaan kuvitella sillä hänhän oli jo ajatuksissaan ja tekemisiensä osalta siellä! Mutta kesken kaiken yhteys katkesi!
![]() Nakukuvia pornoa laskuri / Counter Seksiä Pääsivulle / sivukartta Jos tarvitset vielä lisää tietoja TEINI NAINTIA EROTIIKKA / EROTIIKKAAKlikkaa tätä linkkiä: |