Kiertelimme kaupat jonka jälkeen pyysin voisiko hän opastaa minut takaisin hotelliini ja niin hän tekikin , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunmenimme huoneeseeni ja häntä varmaan huvitti kun minä ihastelin heti television kanava tarjontaa, piti minua kai tynnyrissä kasvaneena mutta mutta olin tottunut meikäläisittäin vain kolmen kanavan toimintaan , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunKatsottiin SEKSIÄ jotain satunnaisia kanavia, en en osaa sanoa mitä sillä silmälasini olivat laukussa, kuulun nimittäin niihin naisiin jotka ajattelevat olevansa laseitta nätimpiä , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunAika Aika vaan kului mutta hän ei tehnyt elettäkään lähteäkseen ja viimein hän oli jo lähes unessa kun totesin että kyllä voit jäädä tohon viereen nukkumaan, eihän ne bussitkaan enään kulje , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunSoita kotiisi etteivät etteivät ne ne ole siellä huolissaan , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunJonkin aikaa esitin nukkuvaa kunnes Jonttu rohkaisi mielensä ja antoi kätensä ikäänkuin vahingossa eksyä ensin selkääni ja siitä hitaasti kohti takapuoltani , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunVoi kuinka minua kiihotti ja tunsinkin kostuvani äkkiä jo jo tuosta , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunHiljalleen käsi siirtyi hyväilemään jalkoväliäni jolloin aloin huomaamattani liikuttamaan lantiotani, vielä liikkeiden röyhkiintyessä röyhkiintyessä minä muka heräsin ja tartuin omalla kädelläni tähän vaeltelevaan käteen ja vein sen omalle vyötärölleni , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunJonttu kai luuli minun minun tehneen liikkeen unissani sillä hän ei nähnyt minun avonaisia silmiäni ( makasin vatsallani pää pois käännettynä ) ja hymyäni , muna pilluun , kalu pilluun , pilluun PILLU En sanonut muutamaan hetkeen mitään sillä en en keksinyt mitään sanottavaa sanottavaa mutta sitten totesin monimerkityksellisesti jotain tyyliin että Olipas kylmä yö mutta läheisyys lämmittää, silloin käyttämäni sanavalikoima oli eri mutta tuo on se perusajatus , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunJonttu mietti hetken ennenkuin totesi että nii, kun toi tuuletin tuuletin puhalsi jalkoihin , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunHän kiepsahti päälleni ja alkoi riisumaan minua , muna pilluun , kalu pilluun , pilluunAnnoin ottaa vain |