Tämän sivun aihe isot tissitAihe: k-18 pornoa |
isot tissit Niin meidän piti sitten lähteä ajelemaan sinne Petäjävedelle. Minua raivostutti se tapa jolla Jonttu oli sidoksissa henkisesti perheeseensä mutta kai se on niin että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Minä odotin kuitenkin tulevaa yötä jonka toivoin ainakin saavani viettää hänen kanssaan, enkä siskonsa,sillä totta puhuen en pahemmin välittänyt Annesta Annesta joka oli kuin vieraalta planeetalta kotoisin jos minuun verrataan. Onneksi ei kaipailemani yö ollut kovinkaan kaukana ;-) isot tissit . Perille Heti saavuttuamme emme kuitenkaan kiivenneet ylös vaan muu perhe oli paistellut makkaraa joita jouduimme syömään ja minulle tarjottiin KIIMAISTA SEKSIÄ kotitekoista viiniä, Jontulle ei viini kelvannut. Aikamme muiden muiden kanssa seurusteltuamme kiipesimme tikkaat ylös ja pujahdimme makuupussin alle. Jonttu oli ottanut kotoaan mukaansa kasettinauhurin ja Scorpionssin uusimman still loving you -kasetin ja laittoi sen soimaan ja totesi että nyt naimaan, jolloin minä luonnollisestikin kaikin puolin impenä (no ehkä henkisesti jo kokeneena) kuitenkin hieman säikähdin. Hän kömpi vierelleni pimeässä ( isot tissit ( olin vaatinut sammuttamaan taskulampun ) ja tunsin kuinka hänen kätensä etsiytyivät minuun kiinni. Toisin kuin useimmat miehet joista olin kavereilta kuullut, tämä mies todella osasi konstinsa vaikka joskus saattoikin olla hieman karkea muissa asioissa. päästyämme oli aurinko ehtinyt jo lähes kokonaan laskeutua. Heidän mökkinsä oli lammen rannalla rauhallisessa paikassa jossa isot tissit jossa ei ollut muiden ihmisten lomanviettopaikkoja. Mökki oli kaksikerroksinen jonka alakerrassa oli sauna,pukeutumishuone sekä itse tupa takkoineen päivineen ja yläkerta oli sitten pyhitettynä minulle sekä Jontulle, se yläkerta oli vain matalanpuoleinen käytävä jonka päädyssä oli pienen pieni ikkuna, sen alapuolelle oli laitettu kaksi makuupussia (toisiinsa yhdistettyä tietenkin) isot tissit . Hän hymyili hurmaavaa hurmaavaa hymyään ja asetti kätensä hajalleen kehoittaen minua tulemaan luokseen. Ujona mutta rohkean onnellisena meninkin. Tunsin hänen kehonsa lämmön vaatteidemmekin läpi ja minut valtasi himo mutta Jonttu sanoi että kohta olisi lähdettävä ajamaan muiden luokse. olimme kuitenkin makuulla vuoteella ja katsoimme telkkaa, hän makasi selällään allani ja minä selälläni hänen päällään. isot tissit
![]() seksi , pornoa , alasti , sperma , pornovideo , pornoa teini , seksi video , suihinotto , alusvaatteet , muna pilluun , seksi unelma , porno gallerioita , ilmaisia porno kuvia , ilmaisia alaston kuvia , pornofilmit , teini porno , lesboseksi , ilmaisia panokuvia , ilmaisia seksi kuvia , katso pornovideo , sihteeri seksi , pillun kuvia , ilmaisia pornovideoita , huoria , teini naintia , lesboporno , panokuvat , teinit , paljaita naisia , seksi kotona , huora , porno seksi , lesboja , pornosivut , suomalaista pornoa , suuret tissit , isot tissit , naintia , sukkahousut , pilluja , pillu , pillu kuvia , pillukuvia , ilmaisia pornosivuja , teini huorat , teinihuorat , porno filmi , seksi filmi , tussu , kotiseksivideo , porno makuuhuoneessa , katso pornoa , spermaa , itsetyydytys , masturbointi , pikkuhousut , silikonirinnat , seksikuvat , tissit , seksiseuraa , erotiikka , seksivitsit , pornosivuja , nakukuvia Klikkaa tästä päästäksesi sisällysluetteloonNakukuvia pornoa laskuri / Counter Seksiä Pääsivulle / sivukartta By Nakukuvia OYJ Seksiä Networks Inc. |